Olen ruoka-addikti. Kun saan kielenkärjelle ruokaa, - eikä aina niin väliksi onko se niin hyvääkään, vesi kirjaimellisesti herahtaa kielelle. Ensimmäisten aromien tavoittaessa makunystyrät tunnen lähes orgastisen gastronomisen kokemuksen. Vaikka seuraavat suupalat eivät ole yhtä nautittavia, en pysty lopettamaan. Jään koukkuun syömisestä syntyvään mielihyvään ja hyvänolontunteeseen.

Joskus ruuan nauttimisen ensi hetket ovat kuin pieni nousuhumala. Tuhat kauniisti kilisevää kelloa, mielihyvän humahdus ja herkun nautinto, joka päättyy ihan liian pian. Joten sitä on saatava lisää, ja lisää, ja lisää.

Nuorempana olin huomattavasti kurinalaisempi. Sain nautintoni liikunnasta eikä ruoka näytellyt yhtä tärkeää osaa kuin nykyään. Nykyisin on vaikea kieltäytyä ruuasta, vaikka jälkikäteen on paksu ja paha olla. Seuraavana aamuna vaaka kostaa edellisen päivän herkutteluni ja vaatteet naukuvat paheksuvasti päälläni.

Päivä meni syömingeissä, kuten postauksesta voi arvata.

kourallinen karkkia, kourallinen suolapähkinä-manteli-hunajakuorrutteinen pähkinä-rusina-sekoitusta, dippiä ja kasviksia, jäätelöpuikko, oliiveja, 2 pussikeittoa, pari herkullista rusina-siirappi-voileipää, 3 lihapullaa pekonikastikkeessa, kourallinen voileipäkeksejä paksulla savuporojuusto-tuorejuustolla, en edes muista mitä kaikkea hyvää. Mutta läskiksi meni, sananmukaisesti. Ja juustoa. Olen ikuinen juustohiiri ja nakertelen juustoa mielelläni. Mutta eivät ne pahat kalorit siitä tule, vaan karkeista ja suolamanteleista ja jatkuvasta napostelusta.