Sain todella kivoja uutisia liittyen elämänmuutoksiini ja alanvaihdokseeni uuteen toimenkuvaan. Saan avustajana töitä alalla, jolle on äärimmäisen haastavaa työllistyä. Kesken kesää! Kun siellä on kesätyöntekijöitä paikat pullollaan ja paljon nuorempia, loistavampia (LAIHEMPIA), lahjakkaampia ja kokeneempaa kööriä vaikka jonoksi asti. Ja silti he haluavat MINUT!

Tosin epäilen, että innokas haluni olla töissä vaikka juhannuksena vaikutti ratkaisevasti asiaan.

Ja lupauduin töihin ennen kuin oli edes puhetta palkasta.

Mutta hällä väliä. Olen onnistunut tekemään jotain erittäin oikein ja siitä erittäin iloinen.

Ensimmäinen ajatukseni oli soittaa ikiaikaiselle ihanaiselle ystävättärelleni, mutta hänen puhelimensa tuuttasi varattua. Soitin siis avopuolisolle ja intoilin hänelle puhelimessa tästä odottamattomasta onnenpotkusta. Sen jälkeen pohdin tarkemmin soittaisinko uudestaan ystävättärelleni, ja hetken emmittyäni jätin soittamatta.

Juttu on nimittäin niin, että hän ei ole kertaakaan iloinnut kanssani tästä asiasta. Kun vuosi sitten hain opiskelemaan alaa, hän vastusti kiivaasti aikomustani lähteä alalle, jolle on vaikea työllistyä ja jossa on paljon hyväksikäyttöä uusien tulokkaiden kohdalla, palkkioiden maksussa ongelmia kun on kyse freelance-pohjaisesta työstä, pätkätöitä ja kaikin puolin epävarma tulevaisuus. Olisin voinut pitää sitä muutoin huolenpitona, mutta hakiessani taidealan opintoihin (arvatkaas vain kuinka moni taitelija itsensä oikeasti sitä tekemällä elättää...), hän oli erittäin lämmin ja kannustava. Mutta nyt. Painostuksen alla otin jopa hakemani alan pois hakulistalta enkä mitään ole varmaan ikinä itkenyt kuten sitä. En usko että olisin päässyt oppilaitokseen, mutta nyt en edes yrittänyt. Sain sähköposteja jopa hänen miesystävältään, joissa voimakkaasti vastustettiin haluani opiskella tätä. Lopulta hain kuitenkin syksyn yhteishaussa yksityiseen ja jumalattoman kalliiseen valmentavaan opinahjoon, suoritin kurssit ja toimenkuvaa sivauvan approbaturin avoimessa yliopistossa.

Nyt jälkikäteen, hän on joka kerran jollain tavoin vähätellyt, lausunut masentavan kommentin tai antanut muutoin ymmärtää, että tekoni on väärä. Tilannetta on vaikea selittää. Kyse on enemmän pienistä, muka-harmittomista kommenteista, jotka vain lausutaan tietyin äänenpainoin ja kehon ilmein. Ja aina niihin liittyy jotain negatiivista.

Jos oikein yritän, muistan erään kerran jossa kerroin tulevan urani edistysaskelesta, mutta samalla harmittelin huomaamaani epäkohtaa. Rohkaisevan tuen sijaan ystävätär innostui kirjaamaan monta muutakin epäkohtaa ja hänen miesystävänsä äkkiä läimäytti minua selkään niin, että keuhkoista pihahtivat ilmat pihalle ja mörähti: "Niin, että tervetuloa alalle.".

Miesystävä siis on alalla ja tekee freelancepohjalta jotain kun masennukseltaan pystyy. Jos olen oikein käsittänyt.

Tämän vuoden mittaisen negatiivisuuden jälkeen en uskaltanut kertoa hänelle asiaa. Lopulta laitoin tekstiviestin, jossa kerroin tapahtuneesta. Vastaus oli oikein lämmin ja herttainen, mutta sisälsi tasan tarkkaan sen eikä mitään ylimääräistä.

Ennen viestimme paukuttelivat merkkimääriä rönsyillen asiasta toiseen, puhelut kestivät ikuisuuksia ja kannustimme toisiamme mikä ikinä olikaan tähtäimessä. En koskaan empinyt soittaa hänelle tai hän minulle. Olimme kuin herneet padassa sekä paita ja peppu. Nyt ystävyyttämme tuntuu leimaavan enemmän tapojen kasvattama korrektius, kuin rehellinen halu olla yhteydessä.

Olemme kasvaneet erillemme. Järjettömän surullista. Pahinta on, etten tiedä miten voisimme palata entiseen. Ehkä voisin maalata hänelle taulun, josta hän pitäisi? Puhuisimme siitä, hän olisi ilahtunut ja juttelisimme kaikesta, mitä elämässä on viime aikoina tapahtunut.

Tai ehkä olen vain kasvanut ohi elämänvaiheesta, jota hän haluaa vielä elää. Opiskelijaelämä. Nuoruudesta ei ole kaikilla helppoa päästää irti. Minä olen vain tyytyväinen kun elämä alkaa asettua uomiinsa. Kuin joki joka on päättänyt virrata tietystä paikasta, josta sen täytyy ensin huuhtoa esteet tieltään ja muokata mättäät sekä vierustat sopiviksi. Sellainen minä nyt olen. Uudessa uomassa johon haluan asettua ja muokata joensärmät kivan keskiluokkaisiksi.

Amen.