Koska ehdin jo ostaa hedelmiä, juustoja ja muuta kivaa, syön ne pois hyväkarpilla ennen kuin siirryn tiukempaan, esim. induktiovaiheeseen.

Paino oli pudonnut muutaman sata grammaa, mutta en oikein jaksa uskoa siihen nyt kun se on heitellyt lähes päivittäin puoli kiloa miinusta ja puoli kiloa taas plussaa. Toisaalta vaa'an lukemat eivät ole muutenkaan luotettavat, sillä onhan nyt toki kuukauden suositut ja olo turvonnut, kipuinen ja muuten pöhnäinen, kuten aina tähän aikaan kuusta.

Eilen lisäsin leikkeleitä (yök yök yök) ruokavaliooni ja narskutin hajuaistit kiinni keittokinkkua. Palkitsin urhoollisen lihansyömiseni pepperonisiivuilla (hiilaria nolla). Eilisen einehet olivat jotakuinkin tätä:

aamis: maitokahvi, leipäjuustoa, omena, muutama siivu kermajuustoa

lounas: Kesäkurpitsaa, kermaa, jauhelihaa, muutama naposteluporkkana (en viitsi heittää pois, syön nyt kun kerran ostin jo ennen kuin aloin karppaamaan), reilusti salaattia ja kurkkua. n. 5-10 siivua pepperonia (sellaista ohutta).

jätskin sijaan muutama hassu pala +70 % tummaa suklaata sekä jääkaappikylmä omena.

Iltapala: Keittokinkkua, hieman brieta (tämä on liian pehmeää juustoa ja aion luopua kyllä siitä), 3 siivua kermajuustoa, pari pientä viipaletta leipäjuustoa, 2 siivua tummaa suklaata, 5-10 pepperonisiivua.

Pientä hemmottelua harvinaisen vapaapäiväni kunniaksi siis. Tästä ei tule tapaa, mutta kokonaan vapaa vuorokausi samanaikaisesti miehen kanssa on niin harvinainen (2-3 viikon välein), että silloin ei todellakaan nipoteta turhista.

Muutoin päivä oli ihana.

Heräsin poikkeuksellisesti varhain aamulla ennen puolta kahdeksaa ja koska makkarissamme oli jo tukahduttavan kuuma ja me virkeitä, nousimme ylös ja jätimme ilmastointilaitteen ärisemään kuumuutta pihalle. Ehdimme päivän aikana viettää laatuaikaa kahdestaan, katsoa kolme elokuvaa, käydä shoppailemassa, siivota, torkkua, olla vesisotaa (jes, olemme yli 30-vuotiaita...), miettiä parvekkeen sisustusta ja ilta huipentui ajeluun meren rannalle, jossa nautimme valoisasta kesäillasta.

Rannalta olivat lähes kaikki muut jo lähteneet, ja saimme kävellä pitkiä pätkiä ihan kahdestaan. Upotin varpaani viileään rantahiekkaan ja tasapainoilin tapani mukaan kivilaitureiden päähän. Istuimme pitkään korkealla kivellä, minä rutistaen häntä syliini ja molemmat merelle katsellen. On jotenkin ihanaa kuiskata hiljaa toisen korvaan jotain ihan tyhjänpäiväistä, ihan vain siksi, että toinen on siinä ja hengittää sitä samaa hetkeä oman hengityksen tahdissa. Eikä sekään ole tärkeää mitä sanoo, vaan se, miltä se tuntuu.

Yhteiset hetket ovat niin harvinaisia meille kahdelle, että niistä tuntuvat jäävän aivan erityiset muistot. Muistot ajasta, jolloin maailma on vain meille kahdelle.